*

hannakaisalahde

Kaikki blogit puheenaiheesta Lastensuojelulaki

Lastensuojelun asiaton tila

Osallistuin perjantaina 7.4 Pelastakaa Perheet ry:n järjestämään, ja kirjailija-toimittaja Maria Syvälän luotsaamaan kirjanjulkistamistilaisuuteen, jossa esiteltiin vara-tuomari Leeni Ikosen uutuusteos ”Jos lastensuojelulla on asiaa. Joka kodin opas viranomaisasiointiin.”
Teos kertoo yksityiskohtaisesti kuinka henkilön tulee suhtautua ja toimia joutuessaan asioimaan lastensuojelun parissa työskentelevien viranomaisten kanssa.

on mentävä lapset ja nuoret edellä

 

Kyllästymiseen asti jaksan kirjoittaa sote-uudistuksen valmistelun sudenkuopista, tai ainakin siitä, mitä siellä tulisi erityisesti ottaa huomioon. Tänään olen pohtinut erityisesti lastensuojelun näkökulmaa suhteessa suureen sote-uudistukseen. Lastensuojelulakihan velvoittaa kuntia huolehtimaan lastensuojelun näkökulmasta poikkileikkaavasti kaikissa perheiden palveluissa neuvolasta aina toisen asteen koulutukseen saakka.

Minun perheeni, lastensuojelun asiakas.

Kauniina elokuisena päivänä ajelin Porvoon moottoritiellä kananmuniani kuskaten. Puhelin soi ja vaimo kertoo itkuisena, että hän on matkalla sairaalaan kahdeksankuisen poikamme kanssa. 
Myyntireissut jäivät sikseen ja kolmen tunnin kuluttua olin Turussa, yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikalla pitelemässä sylissäni poikaa, joka oli juuri oksentanut kaiken, mitä oli pystynyt syömään.

Avioliittoon pakottaminen kriminalisoitava

Suomessa aiemmin vieraana tunnettu käsite pakkoavioliitto on yleistynyt muutaman viime vuoden aikana. Tällä hetkellä Suomessa on tullut tietoon yhteensä jo 25 pakkoavioliittotapausta. Tiedon kertoo Maahanmuuttajanaisia auttavan Monika-Naiset liitto. Nyky-Suomessa jopa yläasteikäisiä tyttöjä viedään naitettaviksi vanhempiensa kotimaahan.

Lasten ja nuorten ahdistelijat saatettava vastuuseen!

Moi!

Haluan muistuttaa parista asiasta, jos joku suomalainen sattuu tätä katsomaan. Elikä ensimmäinen asia on lastensuojelu ja lastensuojelulaki takaa lasten koskemattomuuden. Tämä pitäisi huomioida lastenkasvatuksessa, ettei ruumiillisia kurituskeinoja käytetä ja jos niitä käytetään, niin silloin on tehtävä lastensuojeluilmoitus.

Lastensuojelun haasteet ja tekojen aika

Suomessa kuolee 10 lasta vuodessa perheväkivaltaan, ja 300 vammautuu vakavasti. Moni muistaa edelleen 8-vuotiaan Eerikan, jonka isä ja äitipuoli surmasivat raa'asti. Eerikan tapauksesta tehdyn raportin mukaan Eerika olisi voitu pelastaa, jos viranomaisten yhteistyö olisi toiminut.

Eerikan surma myös käynnisti laajan selvitystyön koko lastensuojelun tilanteesta. Selvää on, että lastensuojelussa ei ole kaikki hyvin. Mikä kaikki sitten mättää, ja mitä pitäisi tehdä?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä