*

hannakaisalahde

Pitkä ja henkilökohtainen tie Vihreiden varapuheenjohtajakisaan

Huomasin, että en ole viime vuosina ollut kovinkaan innokas bloggaaja täällä Uuden Suomen blogipalvelussa. Viimeksi olen julkaissut kirjoituksen vuonna 2013, jolloin vielä toimin Vihreän liiton puoluehallituksen jäsenenä ja olin juuri valittu kaupungin valtuustoon Imatralla. Tämän tyyppinen kirjoituksen aloitus saattaa herättää monessa tunteen "selityksen makua" mutta ei se mitään, kirjoitan sen silti.

Oikeastaan viime viikolla vahvistettu ehdokkuuteni Vihreän liiton varapuheenjohtajaksi kirvoitti tarpeeni tarkistaa nettisivuja ja blogimerkintöjäni vuosien varrelta. Huomasin, että olen melko lailla laiskasti päivittänyt nettisivuja ja tuottanut blogikirjoituksia parin vuoden ajan, vaikka sitä ennen olen ollut innokas bloggaaja. Vaikuttaa siltä, kuin elämäni bloggaajana tai poliittisena toimijana olisi pysähtynyt kuin seinään vuoden 2013 alkupuolella. 

 

Tavallaan niin myös tapahtui, kun tammikuussa 2013 sain kuulla sairastavani syöpää, joka oli levinnyt imujärjestelmään, aorttalaskimoon ja munuaisaltaalle. Se oli valtava shokki alle 40vuotiaalle naiselle, joka työskenteli unelmiensa työpaikassa Joensuun kaupungilla verkko- ja medianuorisotyön kehittämishankkeen projektipäällikkönä, oli juuri valittu Imatralle ensimmäisen kauden kaupungin valtuutetuksi ja toimi ensimmäistä kauttaan Vihreän liiton puoluehallituksessa. Kertaheitolla elämän perspektiivi muuttui. Tärkeimmäksi prioriteetiksi muuttui hengissä selviäminen ja syövän pysäyttäminen. Politiikka ja  työ muuttuivat merkityksettömiksi asioiksi sen rinnalla, että minun tuli selvitä hengissä. 

 

Vuosi 2013 meni osaltani tähän taisteluun. Luovuin puoluekokouksen alla tavoitteestani asettua toisen kerran ehdolle puoluehallitukseen. Ekan kerran vuosi kausiin seurasin puoluekokoustamme internetin välityksellä kotoa käsin. Olin juuri toipunut kolmannesta sytostaattitiputuksesta ja edessä niitä oli vielä viisi. Muistan ettei luopuminen siinäkään tilanteessa ollut minulle helppoa. Minulla oli nuoruudestani lähtien ollut palava halu muuttaa yhteiskuntaa ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Idealistinen kipinä ja usko siihen, että yhteisellä työllä voimme tehdä maailmasta paremman paikan ja horjumaton usko ihmeisiin. Jälkikäteen ajateltuna uskon juuri noiden asioiden vaikuttaneen siihenkin, että selvisin hengissä, vaikkei minulla ollut mitään elinaikaennustetta. 

 

Viimeiset sytostaattihoidot sain syyskuun 2013 lopussa ja marraskuussa kuulin tulokset, joiden mukaan metastaasit olivat poistuneet kehostani ja saisin palata työelämään vuoden 2014 alussa. Projektini Joensuussa oli päättynyt, sain palata kotitalooni Imatralle, joka oli ollut vuokralla ja aloitin uuden työn naapurikunnan Ruokolahden nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajana. Palasin pikkuhiljaa myös aktiivisesti mukaan paikallispolitiikkaan. Vuosi 2014 oli kohdallani elämän uudelleenrakentamisen aikaa askel kerrallaan pitkän sairastamisen ja kuoleman pelon jälkeen. 

 

Aktivoiduin pikkuhiljaa myös Vihreässä toiminnassa, kun toimin naapurikaupungin poliittisen kollegani Hanna Holopaisen EU-vaalien kampanjapäällikkönä. Sain siitä uutta voimaa ja intoa. Kipinä yhteisten asioiden hoitamiseen palasi ja tulin  syyskokouksessa valituksi piirijärjestön varapuheenjohtajaksi. Kevät 2015 kuluikin eduskuntavaalien merkeissä tällä kertaa eteläkarjalaisten ehdokkaiden vaalikoordinaattorina. Huomasin kevään aikana jälleen, kuinka rakastankaan vaaleja ja yhteistä poliittista tekemisen meininkiä. Huomasin kuinka taitava olen tarvittaessa pitämään porukan kasassa, innostamaan muita ja hoitamaan asioita, kun voimani olivat taas palautuneet. Monisanaiset kiitokset tekemästäni vaalityöstä olivat kannustavaa kuultavaa. 

 

Vaalien jälkeen käyty debaatti Keskustan ja Perussuomalaisten vaalivoitosta, julkisuudessa käyty "kuplakeskustelu" ja tekemäni havainnot siitä, ettei suomalaiset eri puolilla maata ja eri puolueiden toimintaympäristöjen sisältä ymmärräkään toistensa todellisuutta ja toimintaympäristöjä niin hyvin, kuin olin olettanut, olivat erinomainen kasvualusta omalle ehdokkuudelleni puolueen varapuheenjohtajaksi. Huomasin kerta toisensa jälkeen ajautuneeni sosiaalisessa mediassa osaksi keskusteluja, joissa ikään kuin jouduin tai pääsin rakentamaan ymmärrystä  toinen toisiaan ymmärtämättömille osapuolille. Sain uudelleen kosketuksen siihen dematiikkaan mihin alunperin olin politiikassa viehtynyt. Siihen, kuinka tärkeää politiikassa on kyetä ymmärtämään itselleen vieraita ja erilaisia tulokulmia siitäkin huolimatta, ettei itse niitä allekirjoittaisi. Että toimiakseen politiikan tulee perustua toinen toisiaan kunnioittavaan yhteistyöhön siitäkin huolimatta, että näkökulmat voivat olla erilaisia. Kuinka tärkeää ja hedelmällistä yhteistyön onnistumisen kannalta on tulla alas norsunluutorneista ja vuoropuhella avoimesti ilman ennakkoluuloja. 

 

Tämä viehtymys sai minut asettumaan ehdolle puolueen varapuheenjohtajakisaan. Koen, että jokainen puolue tahollaan tarvitsee niitä sillanrakentajia, joilla on kyky neuvotella ja sovittaa joskus kipeitä ja hankaliakin näkökulmia yhteen, yhteisen tavoitteen edistämiseksi. Ajattelen, että niissä asioissa minulla olisi annettavaa puolueelle, mutta myös koko poliittiselle toimijakentälle. Kun puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö vielä 9.5 2015  korosti, että hänen tavoitteenaan on tehdä puolueestamme koko maan kattava poliittinen toimija, sisäinen intohimoni syttyi jälkeen. Tiedän, että siihen työhön poliittisella kokemuksellani ja käymälläni omalla elämäni polulla minulla olisi annettavaa ja koen nöyrää kiitollisuutta siitä, että rakkauteni Vihreitä aatteita kohtaan on kantanut näin pitkälle, että olen myös valmis antamaan tämän kaiken osaamiseni ja kokemukseni puolueemme yhteiseen käyttöön tarvittaessa. 

 

Täytyy myöntää, että olen itsekin poliittisen matkani varrella joskus kokenut, etten ole ollenkaan varma haluanko toimia osana puoluettamme. Jälkikäteen ajateltuna minusta sekin on tervettä. Se kuuluu kasviprosessiin, minkä olen puolueemme kanssa käynyt.

Aloitin matkani puolueemme kanssa jo viime vuosituhannella, eikä se matka aina ole ollut helppo tai hohdokas. Tunnen yksinäisen vihreän valtuutetun arjen täällä maakunnissa, olen kokenut ajan, jolloin meille naureskeltiin ja meitä väheksyttiin. Olen saanut toimia muutaman vuoden vihreänä Helsingissä, missä joukoissa oli voimaa ja politiikallamme painoarvoa ihan eri tavalla, kuin maakunnassa. Olen saanut olla mukana rakentamassa poliittista uskottavuuttamme myös täällä periferioissa ja saanut kokea, kuinka uskottavuutemme on vihdoin kääntynyt voitoksemme.

Olen saanut olla tekemässä poliittista historiaa toimimalla ensimmäisenä naisvarapuheenjohtajana maamme poliittisen miesliikkeen historiassa. Olen saanut tuoda poliittiseen toimintaamme kokonaan uusia tulokulmia toimimalla valtuuskunnassa ja työryhmissä. Näistä itselleni rakkain lienee kriminaalipoliittinen linjapaperimme, jonka puutteeseen havahduin ollessani työssä vankilassa vuonna 2003, jolloin Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kävi esittelemässä meille heidän puolueensa vankeinhoitolinjauksia silloisella työpaikallani. Olihan se noloa, jos Kristillisdemokraateilla oli jotain niin edistyksellisiä ajatuksia, mitä meillä ei oltu ehditty edes pohtia. Siihen piti saada muutos ja pitkäjänteisellä työllä siihen sellainen saatiin. 

 

Koen oikeasti, että olen saanut muuttaa maailmaa koko 2000-luvun ajan ja siihen vihreä liike on antanut minulle mahdollisuuden. Se on toiminut kanavana sisääni rakennetulle maailmanparannushalulleni. Pioneerihengelle, jota olen nuoresta lähtien ollut sielu ja sydän täynnänsä. Olen aina mennyt intoa puhkuen juuri sinne,  missä on mahdollista kehittää jotain täysin uutta ja erilaista, niin politiikassa, mutta myös sen ulkopuolella. Tämän toteuttamismahdollisuudesta koen kiitollisuutta myös puoluettamme kohtaan. Tämän  kiitollisuuden siivittämänä on oikeastaan täysin luonnollista asettua ehdolle tämän puolueen varapuheenjohtajaksi. Teen sen kaikella rakkaudellani ja olen ylpeä siitä, että saan niin tehdä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Blogistin kaltaisia ihmisiä on aivan liian vähän.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Toivottavasti et tarkoita hänen sairauttaan.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tarkoitan hänen haluaan rakentaa siltoja.

Toimituksen poiminnat